top of page

Kuvataidejuhlat

Järjestämme Paint&Wine -kuvataiteen workshoppeja Turun Kuvataidekeskuksessa aikuisille! 

 

Huippuhauskat Workshoppimme sopivat täydellisesti polttareihin, babyshowereihin, yrityksen, ystäväporukan tai muun ryhmän aktiviteetiksi tai virkistystilaisuudeksi. Teeman aiheen voimme sopia myös yhdessä.

Haluamme kaikissa workshopeissamme, että juuri sinä voit toteuttaa omannäköistä taidetta omista lähtökohdistasi, luovassa ja kauniissa ympäristössä ammattitaitoisella ohjauksella ja hyvällä meiningillä.

Valitulla teemalla voimme tutustuttaa ryhmäsi perinteiseen tai abstraktiin maalaukseen tai pyydettäessä myös kolmiulotteiseen taiteeseen, esimerkiksi savityöt. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa osaamista kuvataiteessa. Me olemme täällä opastamassa ja ohjaamassa sinua. Koska workshopit ovat Paint&Wine -teeman mukaiset, voit tuoda halutessasi mukanasi viiniä tai muita virvokkeita ja nauttia niistä maalaamisen ohella. Meiltä löytyy viinilaseja ja korkinavaajia. Sijaitsemme aivan keskustassa, josta on myös hyvä jatkaa iltaa.

 

Tapahtuman kesto on 1,5-2 tuntia

8-20 henkilön ryhmät: 45€/henkilö

Yli 20 henkilön ryhmät: 35€/henkilö

Tapahtumaan sisältyy taulupohja, taidetarvikkeet ja materiaalit sekä opetus. 

Pidetään inspiroiva tapahtuma kuvataiteen parissa!

 

 

TEEMOJA

Ota yhteyttä

Kiitos yhteydenotosta! ✨

Näyttökuva 2020-1-25 kello 17.18_edited.

Turun Kuvataidekeskus

Kuvataidekoulu Vähätorilla
Kuvataiteen perusopetusta Turussa
Näyttökuva 2020-1-24 kello 12.14.12.pn
Näyttökuva 2020-1-24 kello 12.14.22.pn
bottom of page